ÅIFK ja Akilles pistejahdissa sunnuntaina

SM-liigan sarjataulukon kaksi viimeistä ÅIFK ja Akilles kohtaavat sunnuntaina Samppalinnan palloiluhallissa. Isännät lähtevät otteluun kuusi pistettä vielä nollakerhossa majailevien porvoolaisten edellä.

Akilles on siis edelleen ilman pisteitä sarjataulukon jumbona. ÅIFK on puolestaan kuluvan vuoden puolella onnistunut kaatamaan kotonaan Atlaksen. Kauden kaksi muuta voittoa ovatkin tulleet nimenomaan Akilleksesta. Lokakuun alussa Turussa voittolukemat olivat 33-27 ja joulukuussa Porvoossa 35-31.

ÅIFK on kauden mittaan erikoistunut niukkoihin tappioihin ja kärkijoukkueetkin ovat olleet lujilla turkulaisten kanssa, mutta viimeinen rypistys on jäänyt puuttumaan. Akilleskin osoitti piristymisen merkkejä vuodenvaihteen molemmin puolin, mutta tietynlainen pyyhkeen kehään heittäminen on näkynyt kahdessa edellisessä ottelussa, kun ensin HC West ja sen jälkeen Dicken murjoivat porvoolaiset täysin maan rakoon.

Myös ÅIFK on kärsinyt edellisissä otteluissaan selvät tappiot Westille ja Cocksille, mutta numerot ovat pysyneet sentään jokseenkin siedettävinä.

Suurin ero joukkueitten välillä on päästetyissä maaleissa. ÅIFK on päästänyt maaleja keskimäärin hiukan yli 32 ottelua kohden, kun Akilleksella vastaava lukema on pitkälti yli 38:n.

Ottelu Turussa alkaa sunnuntaina kello 17.00.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!