Karjaa

Kohti kautta: BK-46 tavoittelee viidettä sijaa

Vaiherikkaan kesän taakseen jäätänyt Karjaan ylpeys BK-46 tähyilee alkavalla kaudella keskikastin sijoituksia. Joukkue uusiutui miltei kokonaan sitten viime kauden ja toden teolla uutta Karjaalla päästiin rakentamaan kesäkuun lopusta lähtien.

Joukkue on myös uuden päävalmentajan komennossa alkavalla kaudella.

– Viides sija on tavoitteena, näin päätimme tiistaina. Jos katsotaan sarjan joukkueita, niin se on ihan realistinen tavoite. Kaikki pelit ovat voitettavissa, päävalmentaja ja seuralegenda Peter Kihlstedt sanoo.

Joukkueen pelaajisto on kokenut viime kauteen verrattuna varsin paljon muutoksia.

– Yhdeksän pelaajaa lähti pois, ja kymmenen uutta tuli tilalle. Näistä kymmenestä kolme nostettiin junioreista, neljä pelaajaa palasi takaisin ja kolme on kokonaan uutta. Kesäkuussa meillä oli kolme sopimuspelaajaa, ja nyt niitä on 22, Kihlstedt kertoo.

Päävalmentaja tietää, millä reseptillä tavoite saavutetaan.

– Tulemme pelaamaan vauhdikkaasti, sitä varten on harjoiteltu. Vaikka meillä on 22 pelaajaa, niin rinkimme on ohut eikä kestä montaa loukkaantumista, jos viides sija halutaan saavuttaa, Kihlstedt sanoo.

0 Vastaukset

Jätä kommentti

Liity keskusteluun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *