Bojan Zupanjac vahvistamaan Cocksin laituriosastoa

Cocks on tehnyt kuluvan kauden loppuun saakka kestävän pelaajasopimuksen serbialaisen vasemman laitahyökkääjän kanssa. Kokenut, 33-vuotias, Bojan Zupanjac on jo saapunut Riihimäelle ja aloittanut harjoittelun Cocksin kanssa.

Zupanjac tulee Riihimäelle serbialaisesta Spartak Vojputista. Kaudella 2015-16 Vojput osallistui itäeurooppalaiseen SEHA-liigaan, jossa Zupanjac oli sarjan viidenneksi paras maalintekijä 83 osumalla 18 ottelussa.

Viime kaudella Vojput ei osallistunut SEHA-liigaan, mutta voitti Serbian Cupin ja lunasti paikkansa Challenge Cupissa täksi vuodeksi.

– Olen todella iloinen, että saamme kokeneen Bojanin vahvistamaan laitahyökkääjäosastoamme. Hän on laadukas vaihtopari kapteeni Teemu Tammiselle.

– Jo ensimmäisissä Cocks-harjoituksissaan hän osoitti tuovansa mukanaan hyvän heittoarsenaalin, pelinopeutta ja aktiivista puolustamista, kehuu valmentaja Gintaras Savukynas uutta vahvistusta Cocksin verkkosivuilla.


Käsipalloliiton tukijat
0 Vastaukset

Jätä kommentti

Liity keskusteluun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *