BK-46 vakuuttavaan voittoon PIF:sta

BK-46 karisti lauantaina Karjaalla vierailleen PIF:n kannoiltaan jo avausjakson lopulla ja eteni lopulta ylivoimaiseen voittoon.

Vierailija PIF pysyi hyvin isäntien kyydissä alkuminuutit ja vielä avausjakson puolivälissä BK-46:n johto oli vain kolme maalia. Jakson jälkimmäisen puoliskon isännät veivät kuitenkin selkeästi 9-2 ja näin ero tauolla oli venähtänyt jo kymmeneen osumaan.

BK aloitti toisen jakson siitä mihin ensimmäisen päätti ja ottelu alkoi olla lopullisesti ratkaistu, kun isännät veivät alkuminuutit tauon jälkeen peräti 6-0. Linus Sjöman teki jo kuudennen maalinsa toisella jaksolla ennen 17 peliminuutin täyttymistä ja ero repesi tuolla osumalla jo tasan 20 maaliin. Lopussa BK vain saattoi varmistella komeaa voittoaan.

BK-46:n päävalmentaja Mikael Källman oli kaikin puolin tyytyväinen esitykseen.

– Meiltä hyvä peli. Kaikki saivat pelata. Kilpailu joukkueen sisällä peliajasta on suuri ja se näkyy myös pelaajien asenteessa, Källman kiitteli.

– Moni pelaaja voi löytää itsensä monesta eri pelipaikasta. Meidän puolustuspeli toimii suhteellisen hyvin.

PIF-piiskuri Boris Dvorsek myönsi suoraan joukkueensa jääneen jyrän alle.

– Joukkueiden välinen ero oli suuri. Meillä ei kerta kaikkiaan ollut mitään mahdollisuutta. Varsinkin BK:n aggressiivinen puolustus teetti suuria ongelmia meille. Meille tärkeät pelit ovat tulossa Hankoa ja Åbo IFK:ta vastaan, Dvorsek mietti

Vakuuttavimman pelaajan tittelin vienyt BK-46:n Kenneth Dahlberg harmitteli hiukan ottelun avausta.

– Meiltä tahmea alku. Kun sitten saatiin vaihdetta sisään, niin jatkettiin ottelua loppuun saakka. Mielestäni yhteispeli on ruvennut sujumaan paremmin ja paremmin, Dahlberg sanaili.

BK-46 – PIF 38-15 (17-7)

Maalintekijät
BK-46: Linus Sjöman 6, Linus Lindberg 6. Benjamin Helander 6, Albert Lindholm 5, Kenneth Dahlberg 4, Oscar Kihlstedt 3, Janis Selge 2, Nicholas Mavrostomos 1, Linus Löfgren 1, Alex Lignell 1, Robin Karlsson 1, Miska Henriksson 1, Maksym Biegal 1
PIF: Vlatko Tasevski 4, Andrej Miladinovski 3, Valter Lehtinen 2, Felix Timgren 1. Robin Mattsson 1, Fredrik Lunden 1, Samuel Leandersson 1, David Kuzmanovski 1, Samuel Alexandersson 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Kenneth Dahlberg BK-46 3
Linus Lindberg BK-46 2
Benjamin Helander BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Maksym Biegal 2 x 2 min,
PIF: Andrej Miladinovski  1 x 2 min, David Kuzmanovski 1 x 2 min, Robin Mattsson 1 x 2 min, Samuel Leandersson 2 x 2 min

Erotuomarit: Harri Nieminen – Pasi Ojapalo

Yleisöä: 335


Käsipalloliiton tukijat
0 Vastaukset

Jätä kommentti

Liity keskusteluun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *