Vahva toinen jakso toi Cocksille voiton Siuntiossa

Cocks siirtyi välieräsarjassa 2-0-johtoon SIF:aa vastaan haettuaan maanantaina voiton Siuntiosta vahvan toisen jaksonsa ansiosta.

Cocks aloitti ottelun terävästi, mutta SIF sai nopeasti juonesta kiinni ja tuli tasoihin. Ote avausjaksolla pysyi kuitenkin hienokseltaan Cocksin hallussa, eikä SIF johtanut ottelua kertaakaan. Isännät eivät kuitenkaan päästäneet myöskään Cocksia karkuun ja taukoa Folksam Arenalla vietettiin tasalukemissa.

Heti tauon jälkeen SIF kävi johdossa, mutta Cocks kuroi parin maalin etumatkan nopeasti kiinni ja paineli saman tien johtoon. Ero kasvoi nopeassa tahdissa viiteen maaliin, eikä SIF pystynyt enää tosissaan nousemaan voittotaisteluun mukaan.

SIF-valmentaja Kaj Hagmanin mukaan ottelu ratkesi toisen jakson alussa joukkueen hyvien ensiminuuttien jälkeen.

– Meillä oli saumat 18-15 -tilanteeseen mutta sen jälkeen peli meni sekaisin, emmekä enää saaneet juonesta kiinni. Pieniin virheisiin kaaduimme tänään. Cocksin maalivahdinvaihto toiselle jaksolle ja Bachkon tulo pelintekijäksi olivat Cocksin voiton avaimia, Hagman arvioi.

Cocksin piiskuri Gintaras Savukynas näki ratkaisun pitkälti samoin.

– Ensimmäisellä jaksolla oli vähän tiukkaa. Emme tehneet maaleja 6 metrin paikoista. Toisen erän alun hyvä puolustusjakso vei meidät 4-5 maalin karkumatkalle. Tästä saimme lisälatausta ja aloimme pelata vapautuneemmin, Savukynas näki.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin nappasi peräti 11 maalia heittänyt Cocksin kokenut Nico Rönnberg.

– Ehkä ensimmäiset 35-40 minuuttia huonoa asennetta, mutta 17-15 tilanteessa skarppasimme peliä. 15 päästettyä ensi jaksolla on aivan liikaa, Rönnberg moitti.

2. välierä:
SIF – Cocks 28-35 (15-15)
Cocks johtaa otteluvoitoin 2-0.

Maalintekijät
SIF: Puna Ardo 7, Westerlund Theo 6, Martin Ian 5, Hagman Jan 4, Tibar Taavi 3, Voutilainen Vincent 2, Rehnberg Albert 1
Cocks: Rönnberg Nico 11, Lukyanchuk Yury 6, Tamminen Teemu 5, Novoselov Andrei 3, Tuominen Jani 2, Syrjälä Roni 2, Nenita Vitalie 2, Kovalenko Viktor 2, Shitsko Vitalii 1, Bachko Aliaksandr 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Rönnberg Nico, Cocks 3
Leven Rony, SIF 2
Lukyanchuk Yury, Cocks 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
SIF: Hagman Jan 2 x 2 min, Martin Ian 2 x 2 min, Rehnberg Albert 1 x 2 min, Tibar Taavi 1 x 2 min
Cocks: Lukyanchuk Yury 1 x 2 min, Nenita Vitalie 1 x 2 min, Novoselov Andrei 1 x 2 min, Rönnberg Nico 1 x 2 min

Erotuomarit: Helander Jan – Skogberg Johan

Yleisöä: 545

0 Vastaukset

Jätä kommentti

Liity keskusteluun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *