Dicken kukisti Cocksin niukasti

Dicken otti pitkän askelen kohti runkosarjan kakkossijaa kaatamalla keskiviikkona jo ykkössijansa varmistaneen Cocksin Riihimäellä. Dicken oli pariin otteeseen jo karkaamassa, mutta voittaja ratkesi vasta aivan lopussa Cocksin loppukirin myötä. Dicken vei kuitenkin pisteet maalein 26-27.

Dicken otti ohjat käsiinsä heti ottelun alussa. Vielä avauskymmenminuuttisen jälkeen eroa oli vierailijoiden hyväksi kaksi maalia, mutta tämän jälkeen Dicken nykäisi reilussa kuudessa minuutissa numeroiksi 4-11. Cocks sai kuitenkin peliään kasaan taas tämän jälkeen ja ero kutistui taukoa kohden siten, että numerot taululla olivat puoliajalla 11-15.

Toisella puoliajalla Dicken venytti eron jälleen seitsemään maaliin ja 14. minuutilla kaulaa oli jo kahdeksan maalia, kunnes Cocks alkoi kiriä. Vajaa viisi minuuttia ennen loppua riihimäkeläiset tulivat jo kolmen maalin päähän. Kun pelikellossa oli aikaa 48 sekuntia Cocks nousi Kristo Voikan osumalla jo maalin tuntumaan. Enempiä maaleja ei kuitenkaan nähty ja Dicken vei pisteet matkaansa niukasti.

Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki myönsi, että väsymys alkoi näkyä joukkueen otteissa, vaikka kiri oli tuottaa tulosta.

– Kyllä on ollut raskas puolitoistaviikkonen. Nostan hattua kundeille, että he pelasivat edes tällä tasolla. Oltiin vähän jäljessä. Vikaan liigapeliin laitan junnut kentälle, Kekki totesi.

Dicken-luotsi Björn Monnberg oli harvinaisesta pistepotista mielissään.

– Harvemmin tulee haettua pisteet Riihimäeltä. Meiltä ihan ok peli. Mikke Mäkelä oli erittäin hyvä maalissa. Saatiin pidettyä alun ero onneksi loppuun asti, Monnberg sanaili.

Mikael Mäkelä Dicken-maalilla valittiin myös ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi.

– Saatiin hyvin puolustus- ja maalivahtipeli toimimaan. Hermot pitivät, Mäkelä ynnäsi.

Cocks – Dicken 26-27 (11-15)

Yleisömäärä: 306

Maalintekijät:
Cocks: Rogenbaum Antti 1, Buciuman Andrei 2, Tamminen Teemu 3, Syrjälä Roni 1, Sjöman Robin 3, Rönnberg Nico 4, Järve Kristo 4, Voika Kristo 8
Dicken: Broman Benny 3, Hertola Joona 4, Thor Timmy 5, Stierncreutz Casimir 3, Broman Joacim 4, Remy Anton 5, Noodla Valdar 3

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Mäkelä Mikael
** Rémy Anton
* Voika Kristo

Miesten MM-karsintaottelu Suomi-Venäjä 28.10. Energia Areenalla

Käsipalloliiton tukijat