Otteluennakko

Keskiviikkona luvassa huikea kärkitaistelu

Toistaiseksi pistemenetyksittä pelanneet Dicken ja Cocks kohtaavat Pirkkolassa. 

Kaksikko on sarjataulukossa karkuteillä, kun syyskierros päättyy joukkueiden osalta keskiviikon kamppailuun. Dicken johtaa maalieron turvin Liigaa, Cocks on tasapisteissä ja kolmantena kyttäävä HC West on jäänyt jo viisi pistettä.  Ainakin toinen ryhmä saa keskiviikkona tahran tuloksellisesti täydelliseen kauteensa.


Käsipalloliiton tukijat

Cocksin peli on kulkenut hyvin, etenkin hyökkäys. Joukkue on tehnyt sarjassa eniten maaleja Teemu Tammisen ja Kristo Järven tahdittamana. Tamminen johtaa koko Liigan maalipörssiä, kasassa on 66 maalia seitsemässä ottelussa. Viime kierroksella HIFK:ta vastaan syntyi 18 rysää.

– Yksi peli muiden joukossa, ei tässäkään ole kuin kaksi sarjapistettä jaossa. Kaikki pelit pyritään voittamaan, niin kuin tämäkin, mikäli mielitään runkosarja voittaa, Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki totesi ottelun aattona.

Dickenissä kultaisisa shortseja kantaa Benny Broman. Timmy Thor, Valdar Noodla ja aivotärähdyksestä toipuva Casimir Stierncreutz ovat säestäneet erinomaisesti, mutta lepäävätkö tehot liikaa takamiesten harteilla? Esimerkiksi Joacim Bromanin ottelukohtainen maalikeskiarvo on 2,5.

Yhdentekevää kuka maalit viime kädessä tekee, jos joukkueen peli kulkee. Kumpikin joukkue on tällä kaudella onnistunut otteluissaan erinomaisesti nimenomaan toisella jaksolla. Kieliikö leveästä materiaalista vai henkisestä lujuudesta, mutta pelin viimeisen puolituntisen aikana ovat Liigan muut seurat saaneet todeta kyydin todella kylmäksi.

Selvää on, että runkosarjan voitto ei keskiviikkona vielä ratkea. Keskinäisiä otteluitakin, kun on tämänkin jälkeen kaksi jäljellä. Henkisesti ottelulla saattaa olla merkitystä enemmän.

Viime kaudella Dicken voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen Riihimäellä maalein 26-27. Seuraavissa koitoksissa Cocks oli väkevämpi. Joulukuussa Pirkkolassa päädyttiin vierasvoittoon lukemin 26-35 ja kevätkierroksella Cocksin kotikentällä 31-26.