Otteluennakko

Toiset puolivälieräottelut pelataan keskiviikkona

 Täpötäysi SISU Arena on valmiina ottamaan vastaan vierailijat Vantaalta. 

BK-46 ja Atlas kohtaavat jo kolmantena keväänä peräkkäin SM-liigan puolivälierävaiheessa. Kaksi kertaa ratkaisu on venynyt ratkaisevaan viidenteen otteluun, josta Atlas on voittajana jatkanut kauttaan välierissä. Tämän kevään ensimmäinen ottelu päättyi kotivoittoon Myyrmäessä maalein 26-18.

Viime kauteen verrattuna Atlas on vahvistunut ja BK-46 menetti muutaman runkopelaajan muihin seuroihin joten mikään sensaatio ei Vantaalaisten kotivoitto ensimmäisessä ottelussa ollut. Kliseisesti sanottuna BK-46:lla ei ole mitään hävittävää ja kotiyleisön tuki tulee varmasti olemaan raivoisaa. Melkoinen vuori nuorella kotijoukkueella on kuitenkin kiivettävänä.

 

HIFK:lla ei ole varaa hävitä, tappion myötä Cocksilla olisi ottelupallo jo torstain kotipelissä. Viime vuoden finalisti Cocks voitti ensimmäisen puolivälieräottelun Riihimäellä maalein 29-23.

Kapealla kotikentällään, HIFK on kuitenkin vaikeasti lyötävissä. Nopeat ja hyvin liikkuvat laidat ovat olleet  Cocksin syömähammas, mutta nyt laadukkaalle laitapelille ei juurikaan löydy tilaa.

Tasainen ottelusarja on luvassa, sillä runkosarjassa Cocks oli kahdesti parempi HIFK:n kuitatessa voiton kertaalleen ja Suomen Cupissa kilpirinnat pudottivat Riihimäkeläiset jatkoajan jälkeen (25-25 ja. 28-29).

Kummallakin joukkueella on laadukkaat maalivahdit pienten marginaalien ottelusarjassa ja keskiviikkona ratkaisu piileekin siinä, kumman veskari onnistuu paremmin. Myös kenttäpelaajien paremmuuden ratkaisee ainoastaan päivän kunto. Valmentajista Toni Kallio (Cocks) omaa kokemusta playoffspeleistä, mutta myös Sami Hämäläinen (HIFK) lukee peliä hyvin ja reagoi tarvittaessa nopeasti, silläkin saralla puntit ovat tasan.


Käsipalloliiton tukijat